Polle takaisin tielle

Tekniset ongelmat ja osien metsästys
Mkin
Viestit: 7
Liittynyt: 31 Heinä 2009 10:19

Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja Mkin »

Tervehdys kohtalotoverit!

Olen uusi onnellinen(?) Pollen omistaja täältä kaakkois-Suomesta. Varsinaisesti en ollut etsinyt uutta projektia/ajokkia, mutta eräs tuttava tarjosi tätä niin vastustamattomaan hintaan, että en voinut vastustaa kiusausta.

Valitettavasti auto melkein ehti kärähtää ennenkuin ehdin sen hakemaan. Ilmeisesti vanha muovinen bensafiltteri tai letku oli pettänyt ja bensa syttynyt käristäen mm. tulpanjohdot ja johtosarjaa. Vielä kun sammutusjauhetta oli jokaisessa mahdollisessa rakosessa, näky oli aika masentava. Tosin jos olisin itse ollut ajelemassa esim. metsätiellä ilman sammutinta, niin..

Olin edellisessä työpaikassa oppinut, että kalkkipöly lähtee auton pinnalta helposti etikalla, päätin kokeilla sitä tuohon sammutusjauheeseen. Jostain ainakin muistelin, että pelkkä vesi vain edesauttaa tavaran jämähtämistä. Hieman laimennettua etikkaa paineruiskuun ja surutta joka kolkkaan konehuoneessa. Ruiskuttaessa jo näki että kyllä irtoaa. Lopuksi vettä perään reilusti ja hyvä tuli. Alumiiniosat ei kyllä hirveästi tykkää tuosta etikasta, mutta ei haittaa kun ei olla museoimassa.

Nyt olen saanut johtosarjan rakenneltua uudestaan ja bensalinjan letkujen osalta konehuoneessa. Pistin varoiksi uuden b-pumpun kun ei ole hinnan kiroissa. Savutkin on otettu, tällä kertaa pakoputken päästä. Ja metsätiellä on vähän käyty sudittelemassa. Pelaa kyllä jotenkuten, mutta kaasuun vastaavuus on aika, hmm, mielenkiintoista. Hyvin varovasti pitää kutitella että saa kierroksia koneeseen, sen jälkeen pelaa jo vähän paremmin.

Onko virranjakajassa alipainesäätö, yksi sulanut letku roikkui sillä suunnalla mutta mitään paikkaa en huomannut jakajassa.

Entä oletteko vaihtaneet tuota kaasutinta esim. Mirafiorin soppatykkiin? Ladafoorumilta taisin lukea tästä. Taitaa olla tuon koneen kehnoin esitys. Saako sillä vielä säädöt kohdalleen, että päästömittauksista selviää?

Ihmettelin myös vasemmassa sisälokasuojassa jäähdytysrivoitettua mötikkää jossa on kahdelle pistokkeelle paikka, mutta johtoja ei näy missään. Onkohan se kärjettömän sytytyksen boksi vai mikä? Auto on vanhalla mittaristolla, käyttöönottovuosi '88. Kärjellinen jakaja kuitenkin tällä hetkellä.

Latausvalo ei suostu sammumaan, mutta mittasin akun navoilta liki 17V jännitettä. Pitänee tarkistaa jotain.

Paisuntasäiliöön oli sulanut reikä samoin kuin jarrunestesäiliökin muuttanut muotoaan, nämä tarvis vaihtaa. Niin ja ilmaputsarin esilämmitysläppäsysteemi kärähti myös, senkin voisin tarvita. Jospa jollakulla olis varaosa-autossa? Tarjoa vaikka 050-3584768.

Jossain vaiheessa olisi ehkä tarkoitus käyttää auto katsastuksessa, viimeeksi ollut 2005. Vähän peltityötä ja näitä em. juttuja ennen sitä.

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti!

Matti
..
Avatar
FSO-Ossi
Site Admin
Viestit: 422
Liittynyt: 08 Heinä 2008 02:58
Jäsennumero: 1
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja FSO-Ossi »

Mkin kirjoitti:Onko virranjakajassa alipainesäätö, yksi sulanut letku roikkui sillä suunnalla mutta mitään paikkaa en huomannut jakajassa.
Elektronisen sytytyksen alipainesäädin on virranjakajan alaosassa (virranjakajan alareunassa, alipainekellon yläosassa on letkun paikka). Vaikkakaan en ole koskaan törmännyt toimivaan FSO-alipainesäätimeen. Kärjellisen sytytyksen alipainesäätäjän paikkaa en äkkiseltään muista.
Mkin kirjoitti: Entä oletteko vaihtaneet tuota kaasutinta esim. Mirafiorin soppatykkiin? Ladafoorumilta taisin lukea tästä. Taitaa olla tuon koneen kehnoin esitys. Saako sillä vielä säädöt kohdalleen, että päästömittauksista selviää?
Saa säädöt kohdalleen. Kaasutin on kaikin puolin toimiva oikein säädettynä, korkeintaan yli kymmenen asteen pakkasella voi tulla ongelmia alimitoitetun ryypyn kanssa
Mkin kirjoitti: Ihmettelin myös vasemmassa sisälokasuojassa jäähdytysrivoitettua mötikkää jossa on kahdelle pistokkeelle paikka, mutta johtoja ei näy missään. Onkohan se kärjettömän sytytyksen boksi vai mikä?
Kärjettömän sytytyksen ohjausyksikkö
Mkin kirjoitti: Latausvalo ei suostu sammumaan, mutta mittasin akun navoilta liki 17V jännitettä. Pitänee tarkistaa jotain.
Jännitteensäädin.
Mkin kirjoitti: Paisuntasäiliöön oli sulanut reikä samoin kuin jarrunestesäiliökin muuttanut muotoaan, nämä tarvis vaihtaa. Niin ja ilmaputsarin esilämmitysläppäsysteemi kärähti myös, senkin voisin tarvita. Jospa jollakulla olis varaosa-autossa? Tarjoa vaikka 050-3584768.
Juuri on menossa 1986 Polle paaliin, eiköhän sulle löydy nuo osat. Jarrunestesäiliön malli lienee se, missä on yksi iso säiliö eikä kaksi pienempää? Irrottelen ne kuitenkin, eiköhän sopivat osat löydy.
FSO 1500 Pickup E | FSO Polonez 1.6 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE
Vielä kun EdustusPoloneesin löytäisi.
Mkin
Viestit: 7
Liittynyt: 31 Heinä 2009 10:19

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja Mkin »

Niin, olen yrittänyt etsiskellä weberiä tuohon tilalle. Mikä malli siihen sattuisi suoraan? Enpä löytänyt sitä mirafiorissa ollutta mallia, näitä webruja tuntuu olevan jos vaikka mitä.

Vanhoissa fordeissa, joita myös harrastelen, on paljon käytetty 32/36 dgv -mallia. Lieköhän mokoma toimisi pollessa? Tietty paras olisi jos originaali ilmanputsari sopisi paikalleen, mutta ei se niin välttämätöntä ole.

Takasatuloiden männät oli aika ikävästi ottanut ruostetta, että jos löytyisi uudet tai hyvät käytetyt, voisin ostaa.
Mkin
Viestit: 7
Liittynyt: 31 Heinä 2009 10:19

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja Mkin »

Jotain on tallissa tapahtunut vaikka hiljaista on pidellyt. Jarrusatulat huollettu ja laitettu paikalleen, vielä jarruputkien veto taka-akselille.

Huomasin siinä montussa könytessä, että kartaanin kannatinlaakerin kumiripustus oli pettänyt, mistä siihen uusi osa, laakeri kai on erikseen vaihdettavissa? Miten ladan osat tässä tapauksessa?

Pistän siihen 32/36 weberin jos se pelittäisi hieman paremmin. Weberin DCD-malli olis kuulemma se suora vaihtoehto tuohon, siitä kopioitu tuo FSO:n oma. Näin kertoivat Free Technicsiltä.

Bentsiiniputket pitäis myös vaihtaa, taka-akselin ylityksen tienoilla ihan happamat, muuten hyvät. Minkähänmoiset liittimet on tankin päässä? Onko siellä ns. jarruputkiliittimet isommassa koossa? Ajattelin korvata muoviputkilla jos mahdollista.

Peltitöihin ei ole vielä päässyt, jospa ennen kesää saisi kyljet ehjättyä.
Avatar
FSO-Ossi
Site Admin
Viestit: 422
Liittynyt: 08 Heinä 2008 02:58
Jäsennumero: 1
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja FSO-Ossi »

Mkin kirjoitti:Huomasin siinä montussa könytessä, että kartaanin kannatinlaakerin kumiripustus oli pettänyt, mistä siihen uusi osa, laakeri kai on erikseen vaihdettavissa? Miten ladan osat tässä tapauksessa?
Se kumiripustus on kova hajoamaan. Uusien osien saanti lienee aika heikkoa, mulla vois löytyä joku purkuosa. Ladan kardaani on paksumpaa tavaraa eli osat tuskin ovat yhteensopivia.
Mkin kirjoitti:Bentsiiniputket pitäis myös vaihtaa, taka-akselin ylityksen tienoilla ihan happamat, muuten hyvät. Minkähänmoiset liittimet on tankin päässä? Onko siellä ns. jarruputkiliittimet isommassa koossa? Ajattelin korvata muoviputkilla jos mahdollista.
Tankin päässä on samanlainen liitos kuin moottoritilan päässäkin, eli vaan putkien päät ja niissä kiinni lyhyet letkut (5cm?) jotka menee tankin vastaaviin putkiin. Sen asentelu lienee helpointa ottamalla lavan pohjapelti pois ja "varapyöräkotelon" luukun kautta, ellet kyseistä luukkua ole jo löytänyt.
FSO 1500 Pickup E | FSO Polonez 1.6 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE
Vielä kun EdustusPoloneesin löytäisi.
Mkin
Viestit: 7
Liittynyt: 31 Heinä 2009 10:19

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja Mkin »

Jos satut törmäämään ehjähköön kannatussysteemiin, ostan pois. En kyllä huomannut mitään vatkaamista ajossa, tosin ehkä max 40km/h oon uskaltanu vasta kurvailla.

Jaa, ei tullut edes mieleen yläkautta yrittää. Tankin kannatuspannat näyttää kyllä siltä, että ne menee poikki jos edes yritän irrottaa niitä. Uudethan ne pitäis tehdä joka tapauksessa.

Kiitti vinkeistä, mänempä tästä tutkailemaan.
Mkin
Viestit: 7
Liittynyt: 31 Heinä 2009 10:19

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja Mkin »

Otin lavalta pohjapellin pois, vähän jännitti mitä alta paljastuu. No roskaa tietty jonkin verran, mutta ei mitään huolestuttavaa. Hirmusti näytti olevan tilaa lavapellin alla, oikea salakuljettajan toivekärry..

Tankki olisi kohta tippunut itsekseen, toinen panta jo ihan pitsiä. Tartteis maalata päälipuolta vähän tai ehkä askarrella uus tankki, mahtuis hyvin lavapellin alle sinne kabiinin taakse. Ehkä tämä talvi vielä menis vanhalla ja väsyneellä. Raksin vanhat b-putket pois ja sinistä paineilmaputkea tilalle. Myyjä arveli sen kestävän bensiiniäkin, ainakin moni muukin on ostanut samaan käyttöön. Halpaa ja suht helppo laittaa paikalleen. Ei se kyllä taivu tiukkoihin mutkiin, mutta voihan noita useimmiten oikoa.

Jarruputkia vetelin myös. Pieni tenkkapoo tuli paineensäätimen kytkennän kanssa.. Olikos pääsylinteriltä tuleva putki kytkettynä ylempään reikään ja säätimeltä jarruletkulle sitten loogisesti alempaan. Mallailin kyllä vanhoilla putkilla, mutta kuvaa ei tietysti tullut otettua. Entä miten jarrupaineventtiilin säätö tehdään käytännössä, mutikkaahan voi kääntää pultteja löysäämällä? Tyhjänä tulee varmaan enimmäkseen ajeltua kuitenkin.

Pitäiskö siitä kuvia ottaa ja laittaa esille? Hirveesti varmaan kiinnostuneita.
centurion
Viestit: 2
Liittynyt: 30 Elo 2010 14:19

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja centurion »

Hyvät kollegat, jos tarvitset osia FSO, kirjoittaa centurion_alarmy@op.pl
Mkin
Viestit: 7
Liittynyt: 31 Heinä 2009 10:19

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja Mkin »

Moi pitkästä aikaa!

Moni on varmasti luullut tai toivonut, ettei tämäkään polle enää voi olla liikenteessä. Mutta kaikkien todennäköisyyksien/järjen vastaisesti olen ulkoiluttanut ratsua - tai se minua - jopa enenevässä määrin. Kiitoksena nöyrähköstä palvelemisesta hankin sille jopa uudehkot talvikalossit, entiset olivat arvatenkin ehkä 90-luvulta ja luisto sen mukainen. Urheiluautonpunainen orhi toimi syksystä jouluun asti päivittäisenä työmatka-autona, ~70km siivun päivässä. Nyt ajot väheni kun työtkin loppuivat väliaikaisesti.

Kyyti on meluisaa ja kylmää eikä kovin joutuisaa, mutta aika lailla varmaa. Ainoastaan solenoidin herätepiuha on tuon tuosta jättänyt sulkematta virtapiirin. Syynä lienee liian löysä liitin. Laitoin siihen kuparitahnaa ja puristi pihdeillä vähän tiukemmaksi. Venttiilikoppa ei tahdo pitää voitelulientä sisäpuolellaan, alkuperäinen korkkitiiviste muistuttaa enempi korppua. Korvaavaksi tilkkeeksi pusersin Sikaa ja nyt ainakin näytti paremmalta.

Kuten sanottua, kabiini on ainakin minun luilleni kolkko näin talvikäytössä. Paikallaan seistessä tarkenee kohtuullisesti, mutta täydessä matkavauhdissa tulee vilu. Onkohan tuo ominaisuus vai vika? Zhigulihan on kai melko lämmin talviauto, onkohan pollen kenno mitään sukua sille? Tai onko letkuissa joku liian ahdas hana niinkuin joissain vanhoissa japseissa kuulemma on? En ole lämppäriä tutkinut, mutta ensiapuna laitoin syylärin taakse pahvia. Vaikutus lähinnä psykologinen. No, nopeammin alkaa lämpö nousta paikallaan seistessä.

Vaihteisto on toistaiseksi toiminut jotenkin. Kakkonen ei kyllä mielellään pysy päällä kuin pitämällä tai vedon ollessa päällä. Moottorijarrutuksella hyppää useimmin pois. Lisäksi vapaalla kytkin ylhäällä kuuluu melkoisen raaka rallatus joka loppuu kytkinpolkimen pohjaan painamisella. Päättelin tämän juoruavan kytkinakselin laakerin kuluneisuudesta, mutta saatan olla väärässäkin. Kaverini joka suostui pakon edessä kyytiin arveli laatikon pyörivän kuivana. No, sain roput auki ja sieltä tuli mielestäni ihan suht koht oikea määrä öljyä ilman suurempia hampaankappaleita. Uudet öljyt sisään ja taas pärjää ainakin kerran Telluksen ympäri.

Kardaanin tukilaakerin ripustushan oli kaput joten tuuttasin siihen jotain käteen osunutta tiivistemassaa. Taisi olla huono veto kun yli kuudenkympin nopeudessa alkoi joltinenkin jyrinä. Ilmeisesti sen laakerin kuuluisi joustaa. Nyt se on asettunut paremmaksi tai sitten en enää kiinnitä huomiota.

Alapallonivelistä oli kumit ratkenneet, joten kokeilin ladan palloja. Seuraksena hirveän huono ajettavuus, kuski muuttui matkustajaksi. Vanhat pallot takaisin uusilla kumeilla ja aurauksen säätö uudelleen. Nyt on hyvä eikä syö renkaitakaan. Ei se Ladan pallo ei edes sopinut suoraan, reikiä piti hieman viilata. Ilmeisesti nivelen keskipiste tuli keskemmälle autoa ja pyörät täten pyrkivät kaatumaan alle. Camber meni positiiviselle ja siltä se näyttikin.

Laturin valo on palanut koko ajan, eli ~3 vuotta, vaan vielä ei virrasta ole tullut pulaa. Vaihdoin heti alkuunsa ladan säätimen sen alkuperäisen paikalle ja jännitemittauksen perusteella tuntuu toimivan, mutta ei sammuta valoa. Vähänpä haittaa menoa. Valokytkimen jouduin vaihtamaan, sieltä oli toinen tappi poikki.

Tänään käytin katsastuksessa josta saaliina hylätty, seuraavista vioista: Ohjauksen välitangon nivelissä väljää ja "raidetangon" päissä väljää. Lisäksi alkavaa välystä apusimpukassa. Muuten ei ihmeempiä, muutama korjauskehotus eri valoista.

Nyt kysymys kuuluukin, mistä noita em. niveliä/puslaa kannattaisi metsästää? Ladaan ei taida olla yhtymäkohtia tässä asiassa? Entäs fiat 125, onko alusta samoista osista kasailtu? Tämmöisen nettikaupan ja osan löysin:

http://www.historic-cars.net/historic-c ... 5-Fiat-132

Kovasti saman näköinen kuin Pollen alla, mutta onko kellään empiiristä kokemusta?

Vielä yksi kysymys, onko fiat 132:n perä sukua pollen perälle? Niissähän on ollut kitkalukkoakin, joka olisi pollessakin erittäin tarpeellinen.

Olen kiitollinen kaikista vinkeistä jotka edesauttavat kopukan liikenteessä pysymistä. Vaikka vain katsastajien iloksi.

Matti
Avatar
FSO-Ossi
Site Admin
Viestit: 422
Liittynyt: 08 Heinä 2008 02:58
Jäsennumero: 1
Paikkakunta: Vantaa
Viesti:

Re: Polle takaisin tielle

Viesti Kirjoittaja FSO-Ossi »

Fiat 1500, johon luvataan sopivuus, on alustan osalta identtinen (tai ainakin pitäisi olla). Mitä katsoin ko. sivuston kuvia, niin raidetangon päät ja tuo yhdystanko vaikuttavat samoilta, eikä nuo edes ole hinnalla pilattu.
FSO 1500 Pickup E | FSO Polonez 1.6 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE | FSO Polonez 1.5 SLE
Vielä kun EdustusPoloneesin löytäisi.
Vastaa Viestiin